Olvin IPA, eli Iisalmi Pale Ale on ollut monen suomalaisen perjantaiostoksien listalla vakiotavaraa vuodenvaihteesta saakka. Minun valintani markettioluista on StaPan American Lager, mutta myös Olvin IPA on olut, jota voi ostaa hetken mielijohteesta, sillä se on vaan perushyvää, maitokauppavahvuiseksi hyvin humaloitua olutta. Siksi olenkin erityisen mielissäni, että Iisalmi-sarja saa jatkoa.

Syksyn aikana, jo muutamia viikkoja sitten kuriiri toi ovelle joitakin Olvin uutuuksia. Tähän mennessä oluet ovat jo varmasti saapuneet suurimpaan osaan ruokakaupoista, joten siitä vaan ostamaan ja kokeilemaan.

Olvi Iisalmi Black IPA – The Dark Side of Iisalmi

Olvin Black IPA vaahtoaa lasiin kaataessa niin paljon, että täytyy vähän toppuutella. Tuoksu on limppumaisen paahteinen, hivenen sitruksisuuttakin eroteltavissa. Maku on paahteisen tuhkainen, greippinen, kuiva. Aika mieto ja karkea bläkkis-IPAksi.

2016-10-02-16-13-25

Katkeroita olisin kaivannut makuun paljon, paljon enemmän. Nyt jää hieman nihkeäksi kokonaisuudeksi. Ei hirveästi kirpeyttäkään mukana. Humalalajikkeina on käytetty Cacadea, Targetia, Yellow Subia ja T’N’T:tä, joista kolme jälkimmäistä ovat hieman tuntemattomampia. Alkoholiprosentti 4,7 % ja pakkauskoko on 0,5 litraa tölkissä.

Ensimmäistä kertaa maistoin olutta Suomen WorldCup-jääkiekkopelin seuralaisena:

fdedfa7ea3887ffd50d140c3140d0e7c_640x640

Lämmetessään maut tulevat tietysti vähän paremmin esille ja täytyy myöntää, että perus ruokakaupasta saatavaksi olueksi tässä on aika helposti juotava black IPA. Tyylipuhdas esitys. Jos et ole ennen black ipaa maistanut, tässä aika helppo startti.

Perus kelpo Black IPA, jossa on kuitenkin vielä hiomista.

Olvin uutuudet: Iisalmi Black IPA ja Iisalmi Xmas IPA
Rated 3/5 based on 568 reviews
3 Star Rating

Xmas IPA – Hohoho from Iisalmi

Jouluna tarjoillaan yleensä aivan jotain muuta kuin IPAa. Mutta nyt kyseessä onkin red IPA. Tölkissä lukee pienellä Red India Pale Ale – mutta miksi tölkki ei ole punainen? Humaloinnissa on käytetty Opal, Kazbek ja Comet -humalia, joista vain viimeinen on tullut useammin vastaan. Tölkki on 0,5 litraa ja alkoholiprosentti maitokaupparajan mukainen, 4,7 %.

2016-10-02-16-14-40

Tuoksu on maltainen ja karamellinen. Maussa tulee ensimmäisenä makeutta ja karamellisuutta, sitten toffeisuutta. Ei tämä hirveän perinteisen IPAmaista ole, katkeruutta kun ei ole juuri nimeksikään. Yrttistä makeutta ja hieman hedelmäisyyttä löytyy ja olut on onnistuneen tasapainoinen. Red-tyypit eivät ole ehkä juuri karamellisuudestaan ihan mun juttu, mutta ihan juotavaahan tämä on.

Hyvä, erilainen IPA isolta panimolta.

Olvin uutuudet: Iisalmi Black IPA ja Iisalmi Xmas IPA
Rated 3/5 based on 568 reviews
3 Star Rating

Mitä jäi käteen?

Tyylit ovat hieman normaalista poikkeampia, mutta oikeastaan sellaisia, joista on hyvinkin mahdollista tehdä kelpo juotavia ruokakaupan sallimissa alkoholirajoissa. En tiedä haluaisinko Olvilta esimerkiksi stouttia tai bitteriä.

0 kommenttia

  1. Heikki Laihinen

    Huonoin Olvin olut mitä olen Ikinä maistanut.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *