On ollut töissä niin kiire, että yhden tai kahden oluen myötä tullut lähinnä helposti uni silmään sen sijaan että olisi alkanut olutarviota kirjoittamaan. Perjantaisauna täytyy silti aina olla ja saunan kaverina tietenkin olutta. Perus Kukon ja Sandelsin korvaajaksi on odotettu jotain muutakin kuin eteläeurooppalaista ”Premium”-olutta ja tänään tuli vastaan Dry Hopped Lager. Tätä on työkaveri kehunut, joka vasta opettelee erikoisempien pariin, joten pakkohan oli ottaa matkaan.

2015-11-20 22.59.50

Adnamsilta olen arvioinut oluen aiemminkin, sillä viime kesänä maistelin brittipanimon pale alea nimeltään Mosaic. Panimollahan on pitkät perinteet jo vuodesta 1872, mutta silti Suomessa Adnamsin oluita näkee yllättävän vähän.

  • Panimo

    Adnams Brewery

    Adnams Brewery

  • Tyyli

    Lager

    Lager

  • Pakkaus

    330

    330 ml

  • Ostopaikka

    S-Market Mestarin Herkku

    S-Market Mestarin Herkku

  • Vahvuus

    4.2%

  • Hinta

    3.49€

Saunassa oluen mausta ei paljoakaan erota muuta kuin mallasta ja humalaa. Maku on erittäin miellyttävä, pehmeä, eikä suinkaan peruslagerille tyypillisen pistävä tai metallinkatkuinen. Kevyt ja keskihiilihappoinen, erittäin raikas ja miellyttävä olut jääkaappikylmänä.

Tässä oluessa on käytetty palelle tyypillistä Galaxy-humalaa, jonka kirpeä sitruksisuus hieman maistuu, varsinkin jälkimaussa, mutta muu ei sitten oikeastaan maistukaan. Silti, saunaolueksi tämä on mitä otollisin, sillä oluessa ei ole mitään liikaa. Yksipuolinen, mutta juuri oikeanlainen saunaan.

2015-11-20 23.00.13

Hyvänmakuinen lager, jossa ei puske mikään selvästi esille. Saunaoluena tykkään kovasti. Muuten ei välttämättä lähtisi.

Loistava saunaolut, peruslagerina myös verraton.

Adnams Dry Hopped Lager saunaoluena
Rated 3.5/5 based on 5482 reviews
3.5 Star Rating: Recommended

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *