Kotikylän panimollani järjestettiin eilen lauantaina 12.9.2015 tastingit aivan pienessä eliittiporukassa. Koin itseni etuoikeutetuksi saadessani Tatulta kutsun aivan pienelle porukalle järjestettyyn maistotilaisuuteen, jossa oli paikalla panimomestarit puolisoineen, Olutkellarin J-P, Hop-huntersin kaksikko, Rekolan Panimon Jari, Donut Islandin Mika, panimolla enemmänkin hääräilevä sekatyöläinen-valokuvaaja-kotiolutmies Topi sekä myöskin kotiolutta väsäävä Roberto, joka on satunnaisesti tullut vastaan lähinnä Untappd-checkinneissä.

Mukava pieni porukka, jonka kanssa jopa juttuakin riitti heti kun introverttiyteni myötä pääsin irti ajatuksesta että en ole pelkästään kuokkimassa. Joskus tuntuu varsinkin silloin kun on ollut kuukausitolkulla päivätöissä jumissa ja vähemmän mukana oluthommissa, että on ainoa jolla ei ole tekeillä omaa olutta, olutkirjaa tai jotain ”perus blogia” hienompaa. Olutbloggarina näin taitavassa jengissä tuntee itsensä joskus melko jääviksi tuomaan omaa lusikkaansa soppaan. Siksi onkin mahtavaa nähdä että paikalliset bloggarit otetaan näinkin upeasti mukaan.

Sourit eli happamat oluet ovat itselleni vähän vieraampaa lajia. Olutharrastajana hienointa onkin löytää jatkuvasti uusia makuja, jos ei olutlajeista suoraan niin niiden hybrideistä. Ennen lauantaita ainoita kokemuksiani soureista olivat joulun 2014 Liefmans Cuvée Brut sekä Laitisen Mikan Jyskän Panimon Solera 2013, josta olen kirjoittanut myös arvion. Tuosta arviosta on kulunut vasta reilut puoli vuotta aikaa, jossa olen oppinut oluen valmistuksestakin jo sen verran, että Laitisen kuvaus omasta oluestaan kuulostaa jo huomattavan paljon loogisemmalta.

Saisonit tuppaavat myös toisinaan olemaan happamia ja osa nisitä voidaan jopa laskea soureiksi. Hiisillä on ollut pari Sour-kokeilua, kuten Sour Fuzz ja Sour Puzz, joista molemmista pidin. Fuzz oli muistaakseni huomattavasti happamampi ja vaikeammin lähestyttävä kuin raikkaampi Puzz. Happamista saisoneista lemppareiksi on jäänyt mm. Coppersmith’s Fusion Saison Rhubarb & Raspberry, jota sai Alkosta kesällä. Rekolan Funky luomu ansaitsee myös maininnan. Sanottakoon, että olen lähes poikkeuksetta pitänyt saisoneista, joissa on perus happamuuden lisäksi jokin juju. Untappdista löytyy lisää maistamiani saisoneita.

Autolla matka Panimo Hiisin ”uusiin” tiloihin tuntui helpommalta, pyörällä tämä kaljamaha hyytyi ylämäkeen. Kävipä se kunnon treenistä ja johan siinä rupesi janottamaankin. Vettä naamariin ja tutustumaan, olihan sen verran muutoksia tullutkin sitten viime käynnistäni. Astioita oli tullut rapiasti lisää ja vihdoin vanhojen tilojen kalusto oli myös löytänyt paikkansa.

Braumeisterissä keiteltiin pientä kokeiluerää Berliner Weißeä, jonka valmistustapaa seurasin mielenkiinnolla.

Illan tarkoitus oli siis maistella sour-oluita, joista parhaiden pullojen pohjat jemmataan uutta olutta varten, mutta koska panimolla oltiin, tarjottiin siinä sivussa muunmuassa panimon oluita maisteltavaksi myös. Rekolan Jari oli tuonut mukanaan myös eri ikäisiä kotitekoisia juustoja, jotka olivat niin hyvää kuin olla ja voi.

Juustojen lisäksi tarjolla oli patonkia, aurajuustoa, Real Snacksin viinietikkasipsejä (jotka muuten sopivat tilaisuuteen oivallisesti viinietikkamaisten hapanoluiden lomassa) sekä paria muutakin sipsiä, sekä karkkia.

Panimo Hiisi How About Peach Please?

Ensimmäisenä Mikko kiikutti minulle pullon Peach pleasea, joka on yksi Panimo Hiisin uusimpia oluita. Kyseessä oli vielä hiljattain pullotettua tavaraa. Ai että millä herkulla pääsinkään aloittamaan. Olutta on tullut vasta myyntiin, mutta Jyväskylän pubeista sitä ei tällä tietoa saa. Tällä hetkellä löytyy ainakin Helsingin Ølhusista.

Kirkkaankeltainen väri, tuoksu sitruksisen kirpeä, mausta löytyy ipamaista kirpeyttä mutta myös saisonmaista raikkautta, happamuutta ja jälkimaussa persikkaa. Kaikin puolin onnistunut, maukas olut. Tatun mukaan valmistustavaltaan enemmän saisonin suuntaan mutta jää juojan päätettäväksi kumpaa enemmän, IPAa vai saisonia. IPamaisia viboja löytyy. Erittäin hyvää. Niin hyvää että illan aikana piti vielä maistaa toinenkin pullollinen. Joku kommentoikin hyvin että nyt on kyseessä sellainen olut, jota pitäisi olla aina jääkaapissa.

Kuten kuvastakin näkyy, olut on väriltään yhtä hieno kuin maultaan. Kaikin puolin hieno olut väriltään, maultaan ja tuoksultaan ja erittäin kova startti illalle.

Westbrook Brewing Co. Mr. Chipper

Ensimmäiseksi maisteluolueksi valittiin Mr. Chipper, joka on punaviinitynnyrissä kypsytetty 6,8% Flanders Red Ale -tyyppinen hapan olut. Westbrook Brewing Co. on vuonna 2009 perustettu South Carolinalainen jenkkipanimo, josta en ole aiemmin kuullut. Panimon oluet ovat nähtävän arvostettuja mitä nyt nettiä on uskominen.

Mr. Chipperin tuoksu on äärimmäisen hapan ja jotenkin marjainen. Väri on ruskehtavan samea. Maku ensialkuun viinimäisen happama, lievästi torttuinen, hapanta marjaa kosolti. Erittäin maukas ja täyteläinen ja vähäisistä soureista tässä on ehdottomasti paras sour mitä olen maistanut tähän päivään mennessä.

Panimo Hiisi Harvest Moon

Maistojen välissä tuunailtiin Braumeisteriä, pelailtiin pleikkarilla ja Nintendo Wii U:lla. Täytyy kyllä sanoa että olen itse pudonnut pelihommeleista kokonaan vuosien varrella, mutta mukavan rentoa oli kokeilla. Tähän väliin oli sopiva sauma maistaa 5,3% ruis-puolukkasaisonia Harvest Moonia, joka on tehty yhteistyössä Donut Islandin kanssa ja jota Topikin on ollut mukana tekemässä.

Harvest Mooniin on käytetty puolukkaa 30kg ja ruista keitoksessa on 30%. Olut on ruskehtavan värinen, raikkaan tuoksuinen. Joillekin ruis on liikaa, sillä tässä oluessa se maistuu kunnolla. Tavallaan raikas ja täyteläinen paketti, jossa on jämäkkä määrä ruista mukana. Olen ruisoluiden ehdoton ystävä ja rukiisuus pehmentää tässä oluessa mahtavasti muuten raikasta kokonaisuutta. Yksi parhaista saisoneista, joita olen maistanut. Ellei paras. Nam nam!

Snow Hare Brewing saison

Tässä välissä sain maistaa Roberton ja hänen puolisonsa tekemää brettasaisonia (brettanomyces-hiivakannan omaavaa, käsittääkseni), jolla ei vielä ilmeisesti ollut edes nimeä. Ja hyväähän se näin nopealla maistolla oli. Rusinaista ja hapanta.

PS. Snow Haren Anni kommentoi Facebookissa olutta seuraavasti:

Saison ei koskaan saanut nimeä, ja se tuolla maistettu pullo taisi olla viimeinen jäljellä oleva, joten tämä lapsi jäi nimettömäksi, vaikka se ihan yhtä rakas olikin kuin muutkin.

Täytyy häpeäkseni myöntää että tämän panimon meininki on jotenkin mennyt täysin ohi. Tästä saisonista ei jäänyt kunnon kuvaa eikä check-inniä talteen, mutta heillä on niin hieno logo että lisään sen tähän:

Olutkellarin J-P on kirjoittanut panimosta jutun viime vuonna, kannattaa lukea.

Brouwerij De Ranke Cuvée de Ranke

Vuonna 1994 aloittaneella belgialaispanimolla Rankella on ihan muutama olut. Panimon sour-olut on vähän kipakampi kuin sourit yleensä. Happamuus tulee jotenkin pistävänä tässä, eikä tätä voi oikein verrata edellisiin. Tykkäsin kyllä loppupeleissä, mutta tähän mennessä vähän heikompi maultaan.

Brasserie Cantillon Gueuze 100% Lambic Bio

Topi oli tuonut jemmoistaan vuoden 2011 geuzea, joka oli siis ollut reilut kolme vuotta kypsymässä. Tässä oluessa tuoksui ja maistui äärimmäinen happamuus ja hapokkuus. Mr. Chipperille vahva kilpailija tälle illalle, tietyllä tapaa jopa hapokkaampi tapaus ja ainakin kuivempi.

Tykkäsin kovasti. Ehkä kaikkien aikojen paras lambic/geuze, jota olen maistanut? tämän sotkin Boon oude geuzeen, jota minulla on kotona vuoden 2013 versio kypsymässä, piti ihan tarkistaa. Uhosin, että aion kypsyttää sitä 10 vuotta. Mark my words!

Liefmans Cuvée Brut

Liefmansin sekoittaa helposti Lindemansiin, jotka tekevät maustettuja ja makeita lambiceja, kriekejä, joita saa ihan ruokakauppojen hyllyiltäkin. Liefmansin oluet ovat kuitenkin oluina ehkä vähän monipuolisempia ja 6% Cuvée Brut on sour ale-tyyppinen olut. Panimolla on jännä historia, sillä se juontaa juurensa jo vuodelta 1679, meni jossain vaiheessa konkkaan, kunnes flaamilainen Duvel osti touhun pois vuonna 2008.

Tämä olikin jo tuttu, nautiskelin olutta jouluaaton yömyssynä 2014, mutta silloin siitä sen kummemmin innostumatta. Tämä oli tuota samaa erää, jota Topi oli jemmannut talteen. Maistui paljon paremmalta kuin muistin. Happamalta kirsikalta, jouluisen keksiseltä. Hyvä jälkiruokaolut, jota voin suositella lämpimästi.

The Lost Abbey Red Poppy Ale

Vuonna 2006 perustettu panimoyhtiö The Lost Abbey Kalifornian San Marcosissa. Panimo sijaitsee Port Brewing Companyn kanssa samoissa tiloissa. Kumpikin panimo itselleni vielä tuntematon.

Red Poppy Ale (suom. silkkiunikkoale) on muistiinpanojeni mukaan hapankirsikkainen ja kuivahko. Oluessa on käytetty silkkiunikon siemeniä ja kirsikkaa mausteina. Tynnyriä jopa hieman maistaa maussa. Ei happamin eikä maultaan parhaiten natsaava vertailukohdistaan.

Mikkeller Hues

Mikkellerin Hues on pulloltaan lupaava ja onhan panimo niittänyt mainetta pitkin mualimaa. Huomasin muuten että Mikkellerillä on ollut olut nimeltään Herra Huurteinen, harmi etten päässyt sitä koskaan maistamaan. Panimon oluista olen muuten tykännyt ja arvioitakin löytyy jo muutama kappale. Lukaisepa arviot, jos haluat tietää panimon historiasta lisää.

Hues on geuze, joka ei muistiinpanojeni mukaan ollut niin hapan kuin muut. Tästä oluesta jäi pieni suullinen, enkä pystynyt tarkempaa mielipidettä muodostamaan, mutta tiesin heti että kärkikastiin se ei päädy. Pullo ainakin on hieno.

Almanac Beer Co. Farmer’s Reserve Strawberry

Jälleen uusi panimo, josta en ollut aiemmin kuullut. Vuonna 2010 perustettu sanfranciscolainen Almanac Beer Company tekee artesaanioluita, joita kypsyttää tynnyreissä käyttäen hyödyksi paikallisia hedelmiä ja vihanneksia.

Farmer’s Reserve Strawberry on nimensä mukaisesti mansikkainen sour ale. Mausta löytyy hapanta viinietikkaa, valkoviiniä ja mansikkaa. Tykkäsin tästä kovasti. Sopivan erilainen sourien joukossa.

Fantôme Saison

Vuonna 1988 perustetun jonkinmoisen kulttimaineen saanut Brasserie Fantôme tekee muutamia Fantôme-oluita. Näistä haamuoluista oli tällä kertaa tarjolla 8% saisonia. Maukas, ehkä vähän perinteisempi saison, josta en jostain syystä kirjoittanut sen kummempia muistiinpanoja.

High Water Brewing Le Petit Diablotin

Taas mennään Kaliforniassa. High Water Brewing on myöskin minulle entuudestaan tuntematon. Le Petit Diabotlin on jälleen viinitynnyrissä kypsytetty sour ale, prosenteiltaan noin 6%.

Makumaailmassa on käytetty paikallista kirsikka- ja granaattiomenamehua. Nimi tarkoittaa pientä paholaista. Tyylikäs puteli, jonka sisältö maistuu hieman viinietikkaiselta, tymäkän happamalta. Hyvä sour kaikin puolin.

Orval

Sitten mennään vähän perinteisempään suuntaan. Perinteinen belgialainen panimo Brasserie d’Orval on vuonna 1931 perustettu trappistipanimo, joka tekee lähinnä, no, Orvalia. Logosta ja visuaalisesta maailmasta tulee mieleen Duvel. Niin myös hieman maustakin. Hiivainen, eikä niin hapan olut, mutta ei myöskään mikään perinteisen belge. Jännä tapaus kaiken kaikkiaan. En ollut tämän fani.

To Øl Likeweisse Director’s Cut

Tanskalainen To Øl on ollut aina suosikkejani, eikä tämäkään olut pettänyt. LikeWeisse Director’s Cut on panimon berliiner weissen 3,8 prossaisen LikeWeissen 10,5 %-vahvuuksinen imperiaaliversio. Kello alkoi tässä vaiheessa olla jo puolen yöden tienoilla, enkä tästäkään kirjoittanut sen kummempia muistiinpanoja. Pidin kuitenkin oluesta huomattavasti, vaikka se ei happaminta antia edustanutkaan.

Mitäs muuta?

Hopin pojat lähtivät tässä vaiheessa kotia kohti ja itse ajattelin myös lähteä samalla polkemaan ennen yöpakkasia.

Oli mukava sanoa ihan käsipäivää mm. Donutsin Mikalle ja Rekolan Jarille, joille on tullut sönkättyä lähinnä jossain SOPPissa tai muuten vain ohimennen.

Kuudessa tunnissa ehti tapahtua jokseekin paljon ja vaikka olen välillä huono sosialisoitumaan niin olihan siinä kaikenlaista, mistä olisi voinut kirjoittaa. Sourit olivat kuitenkin keskiössä ja jäihän niistä käteen roppakaupalla osviittaa lajista. Sain myös hyvän olutkauppasuosituksen Firmabier.com, josta aion tilata seuraavaksi. Sivuston ulkonäkökin on muuten erityisesti tämän websuunnittelijan mieleen.

Tällaisilla tapaamisilla on selvästi aikansa ja paikkansa. Aina yhtä mahtavaa vaihtaa ajatuksia oluentekijöiden ja harrastajien kanssa. Tässähän innostuu kohta tekemään omaakin kotiolutta kun touhua seurailee näin läheltä.

Tuhannesti kiitoksia Tatulle kutsusta ja Topile ja hiisiläisille maistiaisista! Tulen varmasti toistekin, jos vaan pyydetään.

Lukaise toki myös Olutkellarin kirjoitus illasta: One Sour Night at Hiisi.