Kuten kaikki suomalaiset tietävät, isänmaassamme on nurinkurinen, mustavalkoinen alkoholikulttuuri. Jos juo, se on örveltämistä, eikä muuten voi juoda kuin perseet olalle vetämällä. Kaljan kittaaminen tarkoittaa lavan ostamista ja kaatokännin hankkimista. Tai sitä se ainakin monelle tuntuu olevan. Olin itsekin tätä sorttia, viihdehakuisena, kokeilevana ja hieman ongelmaisenakin teininä ja vähän vielä vartututtuanikin, mutta parikymppistymisen paremmalla puolella tulin järkiini.

Silti, yhä nykyäänkin asia mietityttää, sillä yksikään oluen kuluttaja ei voi väittää etteikö humaltuminen olisi mukava tunne. Humalahakuista tai ei, kyllä sitä usein olutta nauttiessakin hyväksyy ja haluaa sen päihtymisen siinä sivutuotteena. Se ei ehkä ole enää se ensimmäinen syy oluen juomiseen, mutta syy kuitenkin. Kun menee oluelle, humaltuu, piristyy ja innostuu. Eikä ole ihan tuulesta temmattu sanonta että kalja pöytään niin syntyy parhaat ideat. Tietysti yli kun menee niin se vähäkin järkevyys muuttuu usein hölmöilyksi.

”Normaali” ja ”terve” ihminen kysyy itseltään, miksi vetäisin tänään kännit? Me taas joudumme pohtimaan syitä sille, miksi emme vetäisi? Miksi pysyisimme vapaaehtoisesta poissa äärimmäisen miellyttävästä olotilaista?

”Humala on jumala” – Marko Ahonen

Olen perustellut itselleni asian niin, että erona haitalliseen humalahakuiseen juomiseen on kohtuus, sekä se, että osaa juoda yhden tai pari ja jättää siihen. Erona on myöskin se, että usein useammankin ottaessa osaa enimmäkseen pitää määrän järkevänä ja esimerkiksi myöhäisiltana ei aina innosta enää uutta pulloa korkata kun alkaa väsyttämään. Kun taas humalaan juova normisuomalainen kittaa kaiken kerralla, ihan sama paljonko kello on tai paljonko juotavaa on jäljellä.

Olutharrastajana on toki käynyt monesti niinkin, että tulee maisteltua oluita pitkin iltaa tai päivää yön pikkutunneille asti ja silloin aamulla ei harmita krapula (jota hyvin harvoin edes on määrien, rauhallisen juomistahdin ja veden juonnin vuoksi) vaan se että rahaa meni kuudesta kymmeneen euroa per tuoppi. Mutta jos juominen olisi oikeasti humalahakuista, perinteistä suomalaista rilluttelua, hinnallakaan ei oikeastaan olisi väliä.

Silti entisestä tavasta juoda muistuttaa joskus se, että oluita valitessa tulee mietittyä myös alkoholipitoisuuksia ja jotenkin tuntuu että ei pelkästään siksi että vahvemmat ovat yleensä paremman makuisia. Yhteiskunta maalaa jatkuvasti olutharrastajistakin paatuneita juoppoja ja toisinaan tulee jopa kyseenalaistettua oma juominen, varsinkin kun omassa lähipiirissä puolison puolella on ollut alkoholiongelmia. Silloin ”tavallinen” ”olutharrastus” saattaa leimaantua herkästi juopotteluksi omassa päässä, vaikka alkoholinkäyttö säilyisikin aivan normaalina ja terveenä.

Keskieurooppalaisesta, tavallisesta ja terveellisestä alkoholinkäytöstä ei Suomessa vieläkään puhuta tarpeeksi, vaikka suhtautuminen alkoholiin onkin ihmisillä muuttunut järkevämmäksi viime aikoina kun aihe on Valviran ja viskigaten myötä ollut paremmin tapetilla. Ei osata ajatella, että on aivan normaalia juoda lounaalla keskellä työpäivää yksi tai kaksi olutta ja jatkaa hommia, tai illallisella vielä kun lapset ovat valveilla. Ei osata ajatella, että on aivan normaalia esim kuntoilun jälkeen juoda tuoppi olutta palautusjuomana (kävin Hollannissa muutama vuosi sitten ja siellä on oikeasti kuntosaleilla baaritiski, josta saa olutta). Ei osata ajatella, että on aivan tervettä viettää perjantai-iltaa pubissa ilman että tulee kontaten kotiin.

Olen tasan sitä mieltä, että Suomen gestapomaiset entisestään kiristyvät rajoitukset alkoholilakiin, muutokset verotuksiin, hinnoitteluun ja Alkon aseman paranataminen ovat syypää ongelmiin, ei pelkästään jääräpäinen kansa. Huonot alkoholilait, rajoitukset ja kalliit hinnat lisäävät ongelmia ja suomalainenhan ryyppää ongelmiinsa. Jos viina vapautettaisiin ruokakauppoihin, se olisi pelkästään hyvä juttu, koska ruokakauppojen vieressä on Alkot ja sieltähän ne viinat muutenkin haetaan.

Kärsin yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä ja olen huomannut että parin oluen jälkeen kaikki ahdistus häipyy. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten pärjäisi selvinpäin tai juon olutta, koska ahdistaa. Traumaattinen, ongelmainen, katkeroitunut tai erakoitunut suomalainen tietää tämän myös, mutta ei tajua sitä, että ahdistus kasvaa kun sitä juomista jatkaa ja aineeseen kehittää riippuvuuden. Sitä paitsi varsinaisesti ahdistukseen ei kannata juoda. Periaatteeni on aina ollut, että kovin ahdistuneena ei juoda. Vältän ahdistuneena kahviakin ja juon sen sijaan rauhoittavaa vihreää teetä, jos saatavilla. Edelleen toistan: kohtuus kaikessa.

Suomalainen ongelmainen ajattelu heijastuu ihan kaikessa kun puhutaan alkoholista. Itseäni huvittaa esimerkiksi ”Lasten Seurassa” -kampanja.

Monet lapset ja nuoret, saattavat kokea aikuisten alkoholinkäytön jopa pelottavaksi ̶ vaikka vanhemmat ovat omasta mielestään kohtuukäyttäjiä. […]

Vanhempien liiallinen alkoholinkäyttö on vakavin yksittäinen lasten pahoinvointia aiheuttava tekijä. Ongelmat eivät keskity yksinomaan suurkuluttajien perheisiin. Myös vanhempien ajoittainen harkitsematon alkoholinkäyttö aiheuttaa lapsille ongelmia ja pelkoja.

Lasten seurassa?

Olen pariinkin otteeseen kysynyt omalta viisivuotiaalta tyttäreltäni mitä mieltä hän on siitä että isi juo joskus olutta ja että haittaako se, pelottaako se, hämmentääkö se. Tyttö on joka kerta hämmästellyt ja naureskellut kysymystä, eikä ole oikein ymmärtänyt miksi edes kysyn. Hänelle se on juoma siinä missä muutkin, mutta vähän kuin kahvi, tai esimerkiksi limppari (joissakin perheissä kuten meillä limsaa ei anneta, koska sen sokeri aiheuttaa lapsilla hyperaktiivisuutta) jota lapset eivät saa juoda. Ja koska hän on nähnyt että isi ei käyttäydy erilaisesti, juo sen korkeintaan pari lasten nähden, asiassa ei ole ongelmaa.

Itse sain raivoraittiin kasvatuksen ja muistan kuulleeni jo pienestä, että alkoholi tappaa. Luulin siis pitkään nuoruusiällä että se on kuin cyanidia, kun juot pullosta niin kaadut kuolleena maahan. En juurikaan nähnyt alkoholinkäyttöä ja ihan hyvä niin. Mutta en nähnyt sitä tervettä puolta alkoholinkäytöstä kun kaikki kiellettiin. Sanomattakin selvää, että tämä johti ongelmiin täysi-ikäistyttyäni kun vedin kiekon päätyyn useammin kuin kerran. Salaa. Juuri tästä syystä nämä ääripäät eivät toimi, ei överijuominen, mutta ei myöskään totaalinen absolutismi. Pitää olla terveet rajat. Muissakin asioissa on, miksi ei tässä?

Tiedän sohaisseeni hyvin kiukkuiseen ampiaispesään väittäessäni, että jokainen joka juo humaltuakseen on alkoholisti. Niin se vain on, vaikka sitä kieputtelisi millaisessa pontikkapannussa tahansa. Mutta jos alkoholisteiksi halutaan luokitella vain sellaiset ihmiset, jotka ovat alkoholia juomalla syrjäytyneet, vaihdetaan termiä. Jokainen joka juo humaltuakseen on juoppo. Ja jos kunnon keli osuu kohdalleen, niin rapajuoppo.

”Ollako alkoholisti vai eikö olla?” – Juha Vuorinen

En ole Vuorisen kanssa kuitenkaan samaa mieltä. Wikipedia määrittelee alkoholismin seuraavasti:

Alkoholismi on sairaus, johon sairastunut tuntee pakonomaista tarvetta juoda alkoholia. Alkoholismi on yksi päihderiippuvuuden muodoista. Alkoholistin on vaikea kontrolloida juomistaan, joten hän kärsii sekä fyysisestä että psyykkisestä riippuvuudesta ja vieroitusoireista. Alkoholismin muihin määritelmiin kuuluu esimerkiksi pitkäaikainen liiallinen alkoholinkäyttö, joka aiheuttaa sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja.

Humalaan juojan ei tarvitse olla ongelmaisen riippuvainen (=alkoholisti), kuten kahvinjuojankaan ei tarvitse olla kofeiiniriippuvainen. Alkoholismin määritelmä on häilyväinen, mutta väittäisin, ettei yksikään alkoholisti pitäisi jääkaapissaan tai olutkellarissaan pulloja jemmassa viikkotolkulla odottamassa parempaa hetkeä (kuten minä ja moni muu olutharrastaja).

Hei, olen Rolle, en ole alkoholisti. Juon humalaan, mutta pidän oluen mausta ja peruslaaria juon vain seurassa ja tarkoituksella humaltuen rajatussa tilassa (festarit, tapahtumat, sosialisoitumiset, vapaalla). Miksi sinä juot olutta ja onko humalaan juominen loppujen lopuksi väärin, jos se ei haittaa tai vaikeuta omaa eikä kenenkään toisen elämää?