Tuleehan Alkoonkin uutuuksia. Kerran parissa kuussa. Tällä kertaa mukaan sattui Aventinuksen Eisbock, eli vahva vehnäolut. Yhtäkään 12 prosenttista vehnäolutta en ole vielä maistanut aiemmin, tietääkseni. Kyseessähän on siis eisbock-tyylilajin vehnis, joka on siis vavhva olut, joka pannaan jäädyttämällä tietty osa vedestä ja poistamalla tämä osa oluesta. Tämäntyyppinen tiivistys lisää oluen runkoa, makua ja alkoholipitoisuutta.

G. Schneider & Sohnin panimo on Münchenissa 1872 perustettu panimo. Perustaja Georg I. Schneider huomasi 1800-luvun lopulla että vehnäolutta valmistettiin yhä vähemmän ja hän halusi tehdä asialle jotain. Siksi panimo keskittyi lähinnä vehnäoluisiin. Toisen Maailmansodan aikaan vuonna 1944 Münchenin panimotilat pommitettiin, mutta panimo pistettiin uudelleen pystyyn Kelheimiin, joka sijaitsee noin 80 kilometriä Munchenista pohjoiseen.

2015-01-03 01.01.52

  • Panimo

    Weisses Bräuhaus G. Schneider & Sohn

    Weisses Bräuhaus G. Schneider & Sohn

  • Tyyli

    Vehnäolut

    Vehnäolut

  • Pakkaus

    330

    330 ml

  • Ostopaikka

    Alko Jyväskylä keskusta Sokos

    Alko Jyväskylä keskusta Sokos

  • Vahvuus

    12%

  • Hinta

    4.48€

Vaahtoaa pirusti. Pitää odotella pitkään. Tuoksusta löytyy yllättäen ananasta ja banaanisuutta, vehnää. Raikas, mahtava tuoksu. Maussa banaania, luumuisuutta, jouluista mausteisuutta, alkoholisuutta. Mukava polte jälkimakuna. Hyvin täyteläinen ja maukas olut.

2015-01-03 01.02.46

Ei se ihan tavallisin vehnäolut, vaan makumaailmaltaan erittäin rikas, miellyttävä olut. Makea, mutta ei liian makea. Nautinnollinen yömyssyolut. Juuri ideaali tähän perjantai-illan tilanteeseen. Suosittelen.

Maukas ja lämmittävä vahva vehnä.

Weisses Bräuhaus G. Schneider & Sohn Aventinus Eisbock
Rated 4/5 based on 874 reviews
4 Star Rating: Recommended

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *