Teatteri Eurooppa Neljälle 25-vuotisjuhlien kunniaksi toteutettu olut Synnyimme Lähtemään pamahti Jyväskylän Mestarin Herkkuun hiljattain. Poimin matkaan Kompassin kanssa maistettavaksi.

Sen kummempaa tarinaa ei taida tämän oluen taustalla olla kuin että oluella mainostetaan Teatteri Eurooppa Neljän Road-musikaalia, joka tulee esitykseen 27. kesäkuuta kuluvaa vuotta 2014.

Teatteri Eurooppa Neljän 25v, juhlavuoden kesäteatteriesitys on rock-musikaali Synnyimme Lähtemään

Synnyimme lähtemään on hurja ja hauska musikaali,oikea asennemusikaali. Esitys vie katsojat tielle, jossa soi klassikkokappaleet aina Springsteenistä ZZ topiin. Tapahtumien keskiönä toimii huoltoasema keskellä ”ei mitään”, jonne pysähtyy erilaisia ihmisiä. Ihmisiä, joilla on unelmia ja salaisuuksia. Mutta kaikkia heitä yhdistää se, että he ovat matkalla kohti rakkautta.

Käsikirjoitus: Hakala – Laitinen – Lepistö
Ohjaus: Taava Hakala
Rooleissa mm: Paavo Honkimäki, Tiina Iisala, Jari Silventoinen, Neija Välilä, Juha Valkama, Harri Helin sekä kuusihenkinen liveorkesteri kapellimestarinaan Toni Lepistö.

SYNNYIMME LÄHTEMÄÄN. Kantaesitys ja ensi-ilta nähdään Jyväskylässä Kankaan paperitehtaan piipun juurella pe 27.6.2014 klo19.

2014-05-09 22.14.42

Ostopaikka

Mestarin Herkku, Jyväskylä.

Hinta

3,93 €

Pakkaus

0,33l ruskea pullo.

Panimo

Panimo Hiisi. Jyväskylä, Suomi.

Oluttyyli

Pale Ale

Alkoholipitoisuus

4,5%

Vaahtoa oluen pinnalle kertyy hieman, mutta laskeutuu nopeasti. Olut on väriltään tummankeltainen, ei oikein läpi näy. Tuoksu on vaisun maissinen, aavistuksen sitruksinen, yllättävän mitäänsanomaton.

2014-05-09 22.16.05

Maku ei ole tyypillisen palealemaisen raikas, vaan aika tumma ja kummallinen. Tarkkana poikana huomasin jo aiemmin Ukonmaljan Tommin kommentin Untappdissa:

Tuoksahtaa ja maiskahtaa esikeitetylle maissintähkälle. DMS:t jääneet liemeen?

En ole valmistusteknisissä asioissa mikään guru, mutta DMS on aine nimeltä dimetyylisulfidi, joka syntyy lämpimässä maltaan sisältämästä rikkipitoisesta metioniini-aminohaposta. DMS antaa pienissä määrin olueen maltaisen aromin, mutta jos sitä menee liikaa olut maistuu keitetyltä vihannekselta. Määrää vähennetään jäähdyttämällä vierre nopeasti keiton jälkeen.

Ja kyllähän tämä vähän sille maistuu. Outo, hieman epämiellyttävä jälkimaku. Erittäin lyhyt, suorastaan häviävä maku, joka ei mikään elämys ole. Harmillisesti jo toinen peräkkäinen pettymys Hiideltä. Tuntuu vähän epäonnistuneelta oluelta. Ei näin voi jatkua, vieläkö sitä Humulus Lupusta jostain saa tätä pettymystä kirvoittamaan? ei tämä mitään niin pahaa ole, mutta ei mitään kovin hyvääkään.

Ei ihan napakymppi.

Panimo Hiisi Synnyimme Lähtemään
Rated 2.5/5 based on 543 reviews
2.5 Star Rating

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *