Tänä perjantaina kotiin oli tilattu pizzaa ja nappasin jääkaapista ensimmäisen käteen osuvan vaalean oluen. Pizzan kanssa käy paremmin usein joku pale-tyypin olut, mutta päätin kokeilla toimiiko hieman erilainen vaalea olut sitten yhtään. Baumburgin Heller Bock on nimensä mukaisesti bock-tyypin lager, eli ”pukkiolut”, kuten jotkut suomalaisittain sanovat. Kyseessä on siis vahva lager, eli vahva pohjahiivakäymisteitse valmistettu olut.

Tämä olut tarttui Alkon uutuuksista mukaan jo joskus viikko pari sitten. Lojunut jääkaapissa ja odottanut oikeaa hetkeä, jota ei ole vain tullut. Eikä tämäkään hetki varmasti sen oikeampi ollut, koska pizzan kanssa olut ei oikein tuntunut toimivan. Liekö mikä hairahdus iski.

Kolsterbrauerei Baumburg on pitkän linjan luostaripanimo, virallisesti perustettu jo vuonna 1612, vaikka oluen panemisesta alueella on todisteita jo vuodesta 1435 saakka. Vuonna 1803 Herm von Röckl osti panimon, mutta se meni pian konkkaan tuon jälkeen. Tämän jälkeen panimo oli eri suvun jäsenien ja jälkeläisten omistuksessa. Nykyään panimon omistaa Dietl-perhe. Ohrat viljellään itse, vesi tulee omasta lähteestä ja humalat haetaan läheltä Hallertausta. Jokaista olutta kypsytetään parin kuukauden ajan kylmässä kellarissa.

Ostopaikka

Keskustan Alko, Jyväskylä. Olut Alkon sivuilla.

Hinta

3,15 €

Pakkaus

0,33l vaaleanruskea pullo.

Panimo

Klosterbrauerei Baumburg. Altenmarkt an der Alz, Baijeri, Saksa.

Oluttyyli

Bock / Vahva Lager

Alkoholipitoisuus

6,8 %

Tuoksu on ehkä karamellimainen tai toffeinen, vahvan maltainen, hieman tujakka. Ulkonäkö mukava, hedelmäisen vaalea.

2014-06-13 19.14.29

Pizzan kanssa sopii vähän kevyempi matsku ja siinä tein heti virheen tämän kanssa. Ensimmäinen fiilis olikin että nyt tuli valittua liian vahva olut pizzan kaveriksi.

Toisaalta bockit ovat aina olleet itselleni haasteita ja harvoista bock-tyypin oluista olen oikeasti pitänyt. Tässäkin bockissa alkoholi puskee jotenkin ikävästi läpi, vaikka muuten oluen maku on mukavan täyteläinen ja lämmittävä. Ihan jees kokeilu kuitenkin.

Alkoholin läpitunkevuudesta miinusta.

Klosterbrauerei Baumburg Heller Bock
Rated 2.5/5 based on 543 reviews
2.5 Star Rating

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *