Ranskalainen Demory Paris on minulle täysin uppo-outo panimo entuudestaan. Panimo on perustettu vuonna 1827 ja panimon mukaan Ranska alkoi kukoistaa oluen valmistuksessa nimenomaan vasta 1800-luvulla. Kuten Ranskassa muissakin asioissa, ei myöskään oluen panemiseen liittynyt pelkästään olut, vaan panimoissa pidettiin kekkereitä, tanssittiin ja juhlittiin. Kulttuuri kukoisti. Pariisilainen Demory oli sen ajan ”hip”-paikkoja ja perinteet ovat säilyneet hyvin.

Toisen maailmansodan jälkeen 1953 Demory Paris joutui lopettamaan toimintansa aikojen käydessä vaikeiksi ja rahojen loputtua. Viitisenkymmentä vuotta myöhemmin vuonna 2009, panimo avasi ovensa jälleen Pariisissa, vanhoja perinteitä kunnioittaen.

Demory Parisin oluita on näkynyt lähikaupoissa jonkin aikaa ja nappasin niistä pari mukaan. Tänään olut saa kunnian päästä maistoon.

Nova Noire kaatuu lasiin melko köykäisesti jättäen mukavan hunnukkaan vaahtokerroksen pinnalle. Pikimusta olut. Olut tuoksuu vaisun paahteiselle ja maltaiselle. Maitokauppatyyliin tuoksusta ei paljon hirveästi erota muuta, varsinkin kun kyseessä on tumma lager.

Sana Nova tarkoittaa tähteä, joka näyttäytyy ensin kirkkaana ja sitten palautuu synkäksi normaaliksi tähdeksi. Noire tarkoittaa mustaa. Oluen nimi voisi siis olla epäsuorasti käännettynä ”musta tähti”, jos nyt yhtään viiden vuoden ranskan opiskeluistani mitään jäi mieleen.

Paahteisen maltainen schwarz. Keskitäyteläinen, hyvin hiilihapotettu. Kyllähän tämä aika ”perus” tumma lager on, ei siitä mihinkään pääse. Ei mitään ihmeellistä siis. Jälkimaussa tulee makeaa mallasta ja ehkä hienoista ruohoisuutta, mutta ei tällä vielä kuuhun mennä. Kevyt, makea, hivenen paahteinen. That’s it. Ranska saisi pysytellä viineissä, joissa ovat hyviä.

Perustumma lager.