Tuopillisen Jouni oli bongannut taannoin viiniblogista bloggauksen, jossa useampi viinibloggari kirjoitti samasta aiheesta samaan aikaan. Jouni esitti idean muille olutbloggareille ja ajatus lähti kiehtomaan minuakin, enkä paria sekuntia pidempään miettinyt osallistumista. Perusideana ajateltiin että

  • Olut on helposti kaikkien hankittavissa eli Alkon perusvalikoimassa tai yleisesti kaupassa
  • Ei hirveän kallis
  • Suomalainen olut
  • Hyvin aikaa kaikille hankkia ja maistella olut – postaushetkeksi uudenvuodenaatto 31.12.2015 klo 12.00
  • Uusi tai sellainen, ettei kaikilla olisi jo valmiiksi arviota tehtynä tai klassikko.
  • Sellainen, että siitä irtoaa edes jotain sanottavaa

Ja tämähän passasi. Äänestys sujui nopeasti ja itsehän unohdin koko jutun lomani startatessa. Oikeastaan minulle olisi muutenkin käynyt mikä tahansa ehdotettu olut. Voiton vei kuitenkin Koff Porter ja mikäs siinä, onhan kyseessä todella pätevä tumma olut. Suomalainen olut saatiin, vaikka Sinebrychoffin omistaakin tätä nykyä tanskalainen Carlsberg Group.

Hienomman oluen ystävää alkaa ellottaa kuullessaan sanan ”Koff”, sillä se tuo mieleen vetisen ja metallisen humalauutteisen kissanpissakeppanan, jota puliukot ostavat yksittäistölkkeinä maitokaupasta päivästä toiseen. Koff Porter on kuitenkin täysin toista maata. Aivan eri olut ja oluttyyli ja kaukana tuosta bulkkilager-hirvityksestä.

2015-12-30-21.37.09

Onnekseni en ole tästä oluesta vielä aiemmin kirjoittanutkaan, sillä eihän nyt kaikesta voi keritäkään. Tätä olutta on helposti saatavilla, sillä se on Sinebrychoffin perinnetuote. Koff Porteria saa Alkosta mistä vain ja todennäköisesti myös tulee saamaan, sillä olutta on tuotettu vuodesta 1957 jatkuvalla syötöllä ja kyseessä on Alkon vanhimpia tuotteita.

Olut on niittänyt kosolti palkintoja niin kotimaassa ja Suomessakin ja käytössä oleva hiiva on samaa kuin Guinnessissa. Tämä olut toimii esimerkiksi lihapadan kanssa myös loistavasti, johon olemme vaimon kanssa perinteisesti käyttäneet myös Guinnessia.

  • Panimo

    Sinebrychoff

    Sinebrychoff

  • Tyyli

    Porter / Stout

    Porter / Stout

  • Pakkaus

    330

    330 ml

  • Ostopaikka

    Alko Jyväskylä keskusta Sokos

    Alko Jyväskylä keskusta Sokos

  • Vahvuus

    7.2%

  • Hinta

    2.45€

Kaunis olut. Koff Porter on pikimusta, vaahtoaa reilusti, mutta kaatuu suhteellisen kätevästi lasiin. Tuoksultaan olut on tummapaahteinen, kahvinen, suklainen, palaneen maltainen ja limppuinen. Maussa miellyttävää pehmeyttä, suolaisuutta, hieman palanutta limppuisuutta, kahvisuutta. Jää kitalakeen kipristelemään mukavasti. Lämmetessään huoneenlämmössä oluesta tulee entistäkin nautittavampi.

2015-12-30-21.39.20

Tässä on suomalainen ”halpisporter”, jota on silti juhlava juoda. Hyvänmakuinen, hinta-laadultaan aivan killeriolut. 2,45 € tällaisesta oluesta on Suomessa melkoista juhlaa.

Huikea, edullinen porter.

Olutblogien yhteisbloggaus: Suomalainen olut – arvostelussa Sinebrychoff Koff Porter
Rated 4/5 based on 874 reviews
4 Star Rating: Recommended

Muiden kirjoitukset:

0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.