Hirveät työkiireet ja pöhinä päällä ja kaiken lisäksi sairastuin flunssaan, juuri kun olisin päässyt torstaina Brooklyn Breweryn etkoille ihan Ameriikan Yhdysvaltojen suurlähetystöön. Kun Arde ja muut olutbloggarikollegat kirjoittelivat tapahtumasta juttuja, kyllähän se vähän pisti harmittamaan. Mutta tuleehan näitä.

Pyynikin panimo on yksi suomalaisista lempipanimoistani, sillä rakastan tummia oluita ja panimon parhaimmat ovat yleisesti ottaen stoutteja. Tätä olutta löytyi vissiin Alkostakin, mutta en edes ehtinhyt sinne asti kun panimolta oli jo ilmaantunut paketti kotiovelle. Kiitoksia Pyynikin Käsitylöäispanimo Oy kun pidätte pienen Huurteisen mielipiteitä jonkin arvoisina. Stoutit ovat minun juttu, enkä malttanut odottaa milloin saisin rauhaisan hetken nautiskella juuri tämän oluen.

Ensimmäistä kertaa olutta pääsin maistamaan maistolasista Jyväskylän Pommissa jo kauan aikaa ennen kuin olutta edes tuli Alkoon ja maku vakuutti jo silloin. Kotimaisilta panimoilta harvoin tulee näin megalomaanista tynnyriolutta, joskin Ruosniemeltä tuli peräti kaksi 10% vahvuista tynnyrikypsynyttä Vuorineuvosta hiljattain, joista toisen kävin Pommissa maistamassa. Hyvä, että tällä puolella on kunnostauduttu. Makunystyräni uivat euforiassa.

Olutta on kuulemma kypsytelty 4-7 kuukautta tammitynnyrissä ja sen jälkeen hiljalleen osa oluesta poistettu ja lisätty tuoretta kypsymään ja sekoittamalla päästy haluttuun lopputulokseen. Vaivannäön näkee, aistii ja maistaa tästä oluesta, ja Alkon taannoinen reilun kahdeksan euron pullohintakin kertoo mistä tässä oluessa on kyse.

  • Panimo

    Pyynikin Käsityöläispanimo

    Pyynikin Käsityöläispanimo

  • Tyyli

    Imperial Stout

    Imperial Stout

  • Pakkaus

    330

    330 ml

  • Ostopaikka

    Saatu panimolta

    Saatu panimolta

  • Vahvuus

    13%

  • Hinta

    ?€

Olut on erittäin musta ja elegantti. Pieni pitsinen reunus jää lasin pinnalle killumaan tyylikkäästi. Pullon tyhjennyksen jälkeen lemahtaa mukava savuisen viskin tuoksu. Tuoksussa on haistettavissa bourbonimaisuutta, tammitynnyrisyyttä, vaniljaisuutta, suklaisuutta. Erittäin hyväntuoksuinen olut.

Makumaailma räjäyttää pään. Smoothia viskiä, tammitynnyriä, suklaata. Erittäin pehmeä, täyteläinen, runsas ja monipuolinen makumaailma. Tämä on täydellisyyttä, mustaa kultaa. Alkoholi peittyy äkkiseltään täysin. Tässä oluessa mikään ei töki, ei yksinkertaisesti mikään.

Täydellinen imperial stout.

Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout
Rated 5/5 based on 793 reviews
5 Star Rating: Recommended

Olut muualla:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *