Kotikylän Jyväskylän Hop Huntersin kaksikko on tehnyt omia oluitaan tasaiseen tahtiin vuosien varrella. Jesse toimitti hiljattain minulle pari uusinta omaa oluttaan maistettavaksi. Edellisestä arviosta onkin kulunut jo puolitoista vuotta, joten odotin innolla miltä oluet maistuvat.

Sain kaksi olutta, joista tämä on toinen. Oluet on pantu Jessen veljen Jimin kanssa ja siihen myös nimet viittaavat. Oluet on tehty samasta vierteestä, jossa maltaan lisäksi kaurahiutaleita ja vehnää. Humalina toimivat Citra, Mosaic ja Nelson Sauvin. Kuivahumalointi on tehty täysin samaan aikaan. Oluet ovat muuten samanlaiset, mutta hiivat ovat eri tuottajilta. Oluiden nimet ”Misty Jim” ja ”Jesse’s Favorite” viittavat nimenomaan hiivoihin.

Kyseessä on NEIPA, eli New England India Pale Ale -tyylilajin olut. Näitä on nykyään paljon liikkeellä. Tyylilaji on toisen aallon IPA-villitys, tietysti nykyisin trendaavan hapanoluttyylin lisäksi. NEIPA on IPAan verrattuna hedelmäisempi, ”mehumaisempi”, jossa katkerohumalointi on taka-alalla ja suussa suorastaan liukeneva hedelmämehumaisuus pääosassa.

  • Panimo

    Hop Hunters

    Hop Hunters

  • Tyyli

    New England IPA

    New England IPA

  • Pakkaus

    330

    330 ml

  • Ostopaikka

    Saatu panimolta

    Saatu panimolta

  • Vahvuus

    5%

  • Hinta

    ?€

Vaahtoaa kivan hillitysti. Samean keltainen väri, valon alla hieman kirkkaampi, mutta ei missään nimessä ulkonäöltään sellainen ”appelsiinimehumainen” kuten monet. Kuitenkin juuri sellainen kuin hedelmäisen IPAn pitää ollakin.

Misty Jimin tuoksu on hedelmäisen hiivainen, raikkaan humalainen. Mausta löytyy sitrushedelmää, tropiikkia, kevyttä humalointia. Maukas, helposti juotava kokonaisuus, jossa paketti on erittäin hyvin tasapainossa. Pelkäsin tuoksun perusteella hiivan hallitsevan, mutta se jää hyvin taustalle tukemaan kokonaisuutta. Tämä on mielestäni oikein toimiva kotiolut ja kotiolut nimenomaan puhtaan nimellisesti.

Laittakaa ihmeessä Hop Huntersin Instagram-tili seurantaan, siellä ne hyvät oluet on. Huhupuheiden mukaan jotain tiedotusluontoista asiaa myös tiedossa.

Myöhemmin tulossa myös lahjuksen toinen olut arvioon, joten tsekkailkaa plokia säännöllisesti!

Erittäin hyvä NEIPA kotiolosuhteisiin nähden. Tätä lisää!

Kotiolut: Hop Hunters Misty Jim NEIPA
Rated 4/5 based on 874 reviews
4 Star Rating: Recommended

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *