Kotiolutpuolen pioneerit, nettipalvelu Hop Huntersin pystyttäjät ja sittemmin Instagramissa mainetta niittänyt Hop Hunters on tänä vuonna kunnostautunut kun ”harrastelu” muuttuu entistä vakavammaksi toiminnaksi. Tästä osoituksena ei ole pelkästään laadukkaat kotioluet, mutta myös toiminta panimo Hiisillä, viimeksi esimerkiksi Double Double India Pale Lagerin puitteissa.

Tällä kertaa kyseessä on kuitenkin täysin Hop Huntersin oma olut, vaikkakin Hiisillä pantu, totta kai. Olihan Joona siellä töissäkin. Jesse taas on digimoguli ja oluen sekatyöläinen. Kaksikko kertoo pistävänsä pystyyn gypsy brewery -tyyppisen olutkollektiivin, eli panimon, joka käyttää muiden tiloja oluensa valmistukseen.

Koska tunnen J & J:n, huomasin feedissäni etikettiä jo aika ajoissa. NEIPA-tyylilaji on tällä hetkellä ei ainoastaan trendikästä, mutta myös hyvän makuista, mehumaista olutta ja tämä on vieläpä NEPA, eli ei ihan IPA-vahvuista. Lyhyesti selitettynä New England Pale Ale on tyyli, jossa on käytetty purevaa humalaa vähemmän ja enemmän mehumaista trooppishedelmän aromia tai aromihumalaa niin, että lopputuloksesta tulee suorastaan appelsiinimehua. Joskus NEPAt/NEIPAt ja varsinkin tuplahumaloidut oluet voivat kuitenkin olla silti varsin humaloituja, mutta ei missään nimessä keskitason DIPAan verrattavan katkeroisia.

Mutta mitä on lupulin? Oluen ainesosissa on ohramallasta, vehnämallasta, ruismallasta ja humalia, mutta sen lisäksi vähän erikoisempaa tavaraa, nimittäin Lupulin-pulveria. Tyypillisesti humalat on joko pelletti- tai luonnollisessa kasvimuodossa, joista pellettejä käytetään eniten. Pelletit auttavat humalaa säilymään pidempään ja tiivis pakkausmuoto helpottaa myös kuljettamista. Lupulin powder on pelleteistä eroteltua, jauhettua kryopulveria. Prosessin myötä saadaan tuplasti vahvempaa ja maukkaampaa humalaa olueeseen, totta kai myös kalliimpaa, mutta se on hinnan väärti.

  • Panimo

    Hop Hunters

    Hop Hunters

  • Tyyli

    New England IPA

    New England IPA

  • Pakkaus

    330

    330 ml

  • Ostopaikka

    Saatu panimolta

    Saatu panimolta

  • Vahvuus

    5.5%

  • Hinta

    ?€

Oluen alkoholiprosentti on juuri sopivasti nykylain mukainen, eli 5,5 %. Tyylilaji suorastaan houkuttelee nauttimaan, sillä tässä on jo ajatuksen tasolla reseptissä kaikki maukkaat ainekset mukana.

Oluen etiketti on Hop Huntersin Jessen suunnittelema, oikein tyylikäs, värikäs elämys kaiken kaikkiaan. Olut kaatuu lasiin lieväsi vaahdoten. Aika samea kokonaisuus, eikä New Englandille tyypillistä liukuväriä nähdä tässä ollenkaan. Ruma ulkonäöltään, mutta koostumus on kuitenkin toissijainen asia, sillä maku ratkaisee.

Olut tuoksuu juuri niin ihanan ”neipamaiselta” trooppiselta mehulta kuin pitääkin. Trooppista hedelmää, ananasta, passiohedelmää aromikasta hedelmäkeitosta. Makumaailmaltaan olut on ensialkuun mehukas, sitten suoranaisen kuivahko, persikkainen, trooppishedelmäinen, aprikoosinen. Purentaakin löytyy loppupuolella kosolti. Runko on täyteläinen ja lämmetessään oluen maku vain paranee ja katkeropuolta tulee paremmin esiin. Sainkin vinkin pitää olutta normaalia kymmentä minuuttiakin pidempään huoneenlämmössä. Kannattaa, sillä olut avautuu paremmin lämmetessään.

Tässä on olut, jota voisi hehkuttaa ihan yhtä paljon kuin Lervigin Tasty Juicea (arvioni, katso myös lopun video).

Kiitos J & J tästä maistiaisesta, tulen ostamaan varmasti jatkossakin jääkaappiin! Olut tulee ensi viikolla myyntiin myymälöihin ja ravintoloihin, käyhän maistamassa!

Erittäin maukas jyväskyläläinen DDH NEPA.

Hop Hunters Brewing Co. Lupulin Dreams DDH New England Pale Ale
Rated 4/5 based on 874 reviews
4 Star Rating: Recommended

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.