Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Kuopiossa tiistaina kun vaimoni päähän leikattiin sisäkorvaistutteet. Vaimoni blogista voi lukea itse leikkauksesta lisää, omastani myös myöhemmin. Kuopiossa oli jonkin verran luppoaikaa pyöriä kaupungilla ja kävin oluenmetsästysreissulla samalla kun tapoin aikaa.

Halusin löytää kuuluisan savolaisen pienpanimon Iso-Kallan olutta ensitöikseni, mutta en ollut ehtinyt koneelta katsoa mistä sitä saa. Jostain syystä en älynnyt tsekata ennen oluenmetsästysreissua vaan lähdin suin päin kohti S-Market Ykkösrastia, jossa olin kuullut olevan hyvät valikoimat. No, hyvät valikoimat siellä oikeasti olikin, paitsi että juuri Iso-Kallan Savo-olutta ei hyllyistä löytynyt. Monta muuta itselleni uutta olutta lähti kuitenkin matkaan, niistä joistakin myös arviota myöhemmin.

Savo-olutta löytyi kuitenkin (kiitos Twitter-vinkkien!) Kuopion Prismasta. Otin kaikki kolme matkaan ja tänään maistoon lähti ensimmäinen. Kyseessä on enkkubitterityyppinen Savo Special Bitter.

Ostopaikka

Kuopion Prisma.

Hinta

4,50 €

Pakkaus

0,5l tummanruskea pullo.

Panimo

Iso-Kallan Panimo. Kuopio, Suomi.

Oluttyyli

Bitter

Alkoholipitoisuus

4,5%

Olutta kaataessa lasiin oli hyvä että oli ajatus mukana, sillä vaahdot olisivat muuten menneet pitkin pöytää ja lattiaa. Tämä pullollinen vaahtoaa aivan helvetisti. Piti odotella hyvä tovi ennen kuin pääsi maistamaan. Viimeksi yhtä paljon taisi kuohua Rekolan Panimon Tervahauta.

Olut pulloon kaatamisen jälkeen...

Olut pulloon kaatamisen jälkeen…

Vaahdon laskeutumisen jälkeen vihdoin tuoksuttelemaan ja maistelemaan. Tuoksu on hyvin tyypillisen bitter-alemaisen hiivainen ja maltainen, eli kevyen keksinen ja miellyttävän pehmeä. Maku vastaa aika hyvin tuoksua, lopussa kivaa pientä sopivaa hiilihappoista ja bitterimäistä kitkeryyttä.

...vihdoin maistamaan!

…vihdoin maistamaan!

Ei maistu ihan siltä tasapaksulta sieluttomalta bitteriltä mikä on näissä bittereissä vähän ”vaarana”, mikä on hyvä juttu, koska bitter tyylilajina on usein melko tasapaksu. Yksipuolinen olut tämäkin on, mutta erittäin hyvä, bitterin ominaisuudet omaava, kevyt ja helposti juotava sopivan humalapitoinen olutnautinto. Tykkäsin kyllä.

Iso-Kallan Panimo Savo Special Bitter
Rated 3/5 based on 568 reviews
3 Star Rating

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *