Explosive Bar (paikallisten kesken Pommi) järjesti viime sunnuntaina Aalto Panimon oluen julkistamistapahtuman, jonne myös itse pölähdin paikalle siinä seitsemän korvilla. Tapahtuman ohjelma kuulosti seuraavalta:

Jyväskyläläinen Aalto Panimo julkaisee Explosive Barissa ensimmäisen oluensa. Aloitamme illan vapaamuotoisesti klo: 19:00 ja jatkamme iltamyöhään uutuusoluen parissa. Noin klo: 20:00 panimon edustajat kertovat Aalto Panimosta sekä ensikertaa maisteltavissa olevasta oluestaan.

Panimosta ei ole aiemmin hirveästi meteliä pidetty, joten kiinnosti tietää millainen meininki tyypeillä on. Panimomestarit ovat kotoisin (rummun pärinää) Jyväskylästä, kaverini mukaan alunperin Säynätsalosta ja olut on pantu Panimo Hiisin tiloissa. Eli käytännössä panimo on niinsanottu kiertolaispanimo, joka tekee oluensa muiden tiloissa. Kuulin kuitenkin, että panimo on hankkimassa Hiisin tiloihin hieman omaakin välineistöä.

Alkusanojen jälkeen hana avattiin, jonka jälkeen laulettiin Keski-Suomen kotiseutulaulu. Ah, niin jyväskyläläistä meininiä kuin olla ja voi, siitä rispekt! Paljasjalkaisena jyväskyläläisenä kihertelin paikallani, vaikka en julkisesti laulumiehiä olekaan.

  • Panimo

    Aalto Panimo

    Aalto Panimo

  • Tyyli

    Pale Ale

    Pale Ale

  • Pakkaus

    ?

    ? ml

  • Ostopaikka

    Pommi

    Pommi

  • Vahvuus

    5.3%

  • Hinta

    ?€

Sitten itse olueeseen. Sunnuntain kokemukset poikkesivat hyvinkin paljon myöhemmästä, joten lue juttu rauhassa loppuun.

Aalto Panimo Tyyni – Aalto Pale Ale, 5,3 %

Panimon ensimmäinen olut on kepeä pale ale, spekseiltään hedelmäinen, pehmeän makuinen pintahiivaolut. Väriä 12,5 EBC, IBUja 53, alkoholiprosentiltaan 5,3. Suodattamaton, pastöroimaton, lisäaineeton, vegaaninen.

Panimo itse kertoo alkupuheessaan että oluessa on käytetty amerikkalaisia humalia, tilaisuutta vasten käyty tankittamassa, eli niin tuoretta kuin olla ja voi. Kotiolutresepti alunperin, tämä versio on panimon ensimmäinen kaupallinen olut.

Ensimaisto, sunnuntai 18.3.2018

Otan ensin maistiaiset kaverin tasterista. Oluen tuoksu on hyvä, lupaava, sitrushedelmäisen raikas, tosin hieman pakastemansikkaa ja navettaa. Ei sinänsä huonoja aromeja. Maku ei kuitenkaan ihan mätsää mainostettuun ”pehmeään” ja ”raikkaaseen” äkkiseltään. Käyn hakemassa pienen lasin itsellenikin.

Maku muistuttaa paljon enemmän pilsneriä kuin pale alea. Jälkimaussa katkero iskee mukavasti, mutta sitten tulee jotain sivumakua peliin mukaan. Tuoksu lupaa paljon, mutta maku antaa vähän. Katkerohumalat lopussa tuovat halvan pilsnerin humaloinnin mieleen, aiheuttaen näin jopa metallista makumaailmaa. Hieman ”lantainen” sivumaku, ei hyvässä mielessä. Tässä oli selvästi jokin ”off”.

En tiedä mitä makumaailmaa haettiin, mutta jenkkihumalointi ei maistunut tarpeeksi. Raikas ja pehmeys jäi katkeroiden ja tunkkaisuuden varjoon. Panimon edustaja sanoi että jos olut maistuu huonolta, ei sitä tarvitse ainakaan hänelle tulla sanomaan. En käynyt sanomassa vielä tässä vaiheessa, onneksi.

Useampi olutharrastaja vieressä mainitsi saman, ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan. Paikalla oli keskeisiä jyväskyläläisen olutskenen hahmoja, kuten Harrysin edustaja Hermanni, Vihreän edustaja Sampo, Creftbeergirl ja Jouni. Erityisesti Jounin kommentti oluesta sai minut epäilemään makuaistiani.

Olut oli vielä melkoisen tuore ja epäilin eroja tankkien välillä. Ensimmäinen tankki myytiin todella nopeasti loppuun. Kuulemma eroja kegien väleillä ei loppupeleissä ollut. Mietin myös oluen raakuutta, joskin tämäntyyppisessä oluessa se harvoin on mikään tekijä. Oli mitä oli, ei minulle ihan uponnut. Ajattelin että ensimmäinen olut on aina ensimmäinen, tällä kertaa tämä meni kohdallani näin. Muut pitivät kyllä vaihtelevasti hyvääkin palautetta mitä feediä oli katsominen.

Toinen maisto, tiistai 20.3.2018

Olin kirjoittamassa tätä artikkelia puhtaaksi, mutta jätin luonnoksiin odottamaan. Kipaisen naapuriin Pommiin ja otan oluen uusintamaistoon. Pehmeä vaahtokerros peittää tuopin ja tuoksukin vaikuttaa rehevämmältä.

Maussa on tropiikin hedelmää, raikasta jenkkihumalointia, greippistä katkeroa, ryhdikästä humalointia, keskitukevalla rungolla. Helposti juotava, raikas, pehmeä olut. Nyt ymmärrän mistä muut puhuivat sunnuntaina. Aivan eri fiilis maussa verrattuna ensimaistoon.

Vahvat käymisaromit oluessa on silti jotenkin läsnä ja hieman lasissa lämmetessään tulee jälleen tietynlainen pistävä maku esiin katkeroiden läpi. Ei Tyyni loppupeleissä täysin puhdas pale ole, mutta kuitenkin loppupeleissä aivan toimiva tapaus. Oikein raikas pintahiivaolut, jota kyllä juo mielellään, suurempia hurraahuutoja herättämättä. Ensiolueksi aivan hyvä.

Paikalla sattui olemaan tiistaina myös Jyväskylän olutkuningas Nikulaisen Hannu, joka aisti myös jonkin verran oluessa pakastemansikkaista, tanskalaista henkeä, jonka jotkut virhemauksi tulkitsevat, vaikka ei välttämättä tarvitsisikaan.

En keksi mitään muuta kuin että ensimmäinen tankki on voinut hölskyä tai olla muuten vain syystä tai toisesta epätasapainossa, sillä joukkopsykoosia lukuunottamatta mikään muu ei selitä ”virheellistä” makumaailmaa. Ei yksinkertaisesti maistunut oikeanlaiselta. Arviot olivat pöytien välillä hyvinkin ristiriidassa keskenään. Siksi olen iloinen että kävin pikaisesti vielä toisen kerran maistamassa. 3.25 Untappdissa, Huurteisessa pyöreät 3/5. Ihan jepa!

Mielenkiinnolla seuraan panimon edesottamuksia jatkossakin. Ehkä saamme kokea jotain muutakin tyylilajia. Kiitos Pommille tapahtuman järjestämisestä! muista tykätä Pommin Facebook-sivuista sekä myös Aalto Panimon, erityisesti jos olet Jyväskylästä.

Tyyni pale ale on hyvä yrkkä, mutta kohdallani ei tällä kertaa jatkoon. Raikkaan katkera ja pehmeä, helposti juotava pale ale.

Jyväskyläläisen Aalto Panimon ensimmäinen olut julkaistiin Pommissa – Tyyni Aalto Pale Ale, maistossa kahteen kertaan
Rated 3/5 based on 568 reviews
3 Star Rating

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *