St. Eriks on ruotsalainen pitkän linjan panimo, jonka mottona kulkee ”Kärlek & humle”, eli rakkautta ja humalaa. Panimon perustivat vuonna 1859 tukkukauppiaat Johan Gottlob ja Carl Christopher Brusell. Panimotoiminta kukoisti pitkään, mutta olutta koskevat lainsäädännöt tekivät homman vaikeaksi 1920- ja 1930-luvulla ja St. Eriks oli vähällä lopettaa toimintansa useaan otteeseen. Monet pikkupanimot ostettiin pois isompien toimesta tuohon aikaan ja lainsäädännöt ja vaikeudet varmistivat sen että myös St. Eriks hävisi markkinoilta lopullisesti 1960-lukuun mennessä.

Vuonna 2001 juomien maahantuontiyrityksen Galatea Beer Spirits & Wine:n perustaja Torbjorn Sundwall elvytti brändin hankkimalla oikeudet St. Eriksiin. Vuonna 2010 nähtiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan St. Eriksiä kauppojen hyllyssä. Panimon koko mahtavan historian voi lukea kokonaisuudessaan ja mukavan yksityiskohtaisesti panimon omilta sivuilta englanniksi. Nykyisellään panimo ei tee mitään nappikauppaa, vaan on yksi Ruotsin suurimpia panimoita miljoonan litran vuosituotannollaan.

Seppälän Citymarketin valikoima on oman alueeni parhaimpia ja sieltä tarttui tänään matkaan spontaanisti S:t Eriks Pale Ale (kirjoitusasu on todella kaksoispisteellä varustettu). Aiemmin en olekaan panimon tuotteita maistanut, vaikka monta kertaa on ollut lähellä ostaa panimon olutta matkaan. Jotenkin on vain jäänyt sellainen keskinkertainen kuva näistä olusista, joten en ole sitten jaksanut vaivautua. Tästä näin kuitenkin hyviäkin arvioita, joten päätin kokeilla josko maistuisi.

  • Panimo

    St. Eriks Bryggeri

    St. Eriks Bryggeri

  • Tyyli

    Pale Ale

    Pale Ale

  • Pakkaus

    330

    330 ml

  • Ostopaikka

    K-citymarket Jyväskylä Seppälä

    K-citymarket Jyväskylä Seppälä

  • Vahvuus

    4.5%

  • Hinta

    3.59€

Olut kaatuu puolipinttiin kerralla jättäen pienenpienen vaahdon pinnalle. Tuoksu on tässä oluessa miellyttävän hennon kukkasheinäinen ja maltainen, häivähdys sitruksisuutta. Olut maistuu melko perinteiselle pale alelle ja suutuntuma on kevyydestään huolimatta hyvä.

2014-05-31 20.29.58

Perinteistä sitruksisuutta ja greippisyyttä tulee melko hentoisesti esiin ja jälkimakua ei tunnu juuri olevan. Melko lyhyt, mutta raikas olut, joka ei markettiolueksi ole juuri ollenkaan vetinen.

Hyvänmakuinen vaalea markettiale.

S:t Eriks Pale Ale
Rated 3/5 based on 568 reviews
3 Star Rating

0 kommenttia

  1. Jukka Niiranen

    Yksi viime vuoden suosikkejani oli Alkon syksyllä valikoimiinsa ottama S:t Eriks Oktoberfest, mutta eivät ole huonoja yleisemmät Pale Ale tai Pils myöskään. Toivottavasti muitakin tuotteita rantautuu täkäläisen Systembolagetin hyllyille vielä.

    Vastaa
    1. Rolle

      Juuri tuota olutta syksyllä katselin, mutta jostain syystä jäi maistamatta. Tämä oli ihan virkistävä yllätys ja kyllä jatkossa aion ottaa St. Eriksin puteleita vähän tarkempaan tarkasteluun.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *