Tanskalaispanimo Mikkeller on monelle harrastajalle tuttu panimo, joten jätän esittelyt väliin. Panimon historiasta olen kirjoittanut ensimmäisessä Mikkeller-olutarviossani.

Tämä olut kiinnitti huomioni varmaan ensimmäisen kerran kun kuulin ”kissanpaskaoluesta”. Tulee myös mieleen tapaus kun pistin sosiaaliseen mediaan kuvan vaniljakokiksesta ja veljeni kommentoi että kyseessä on anusjuomaa, jolla viittasi siihen että vanilja-aromit tulevat majavien anusrauhasista.

Miltä kuulostaa olut, jonka kahvipavut sivettikissa on syönyt ja kakannut ulos, jotka on sitten laitettu olueeseen? Tästä on kyse Beer Geek Brunch Weasel -oluesta. Pavut ovat vietnamilaista ca phe chonia, eli suomeksi sivettikissan jätöksistä poimittuja kahvipapuja. Pavut toki käsin poimitaan ja puhdistetaan, joten vaikka kuulostaa pahalta niin kyllä ne oikeita puhtaita papuja ovat, eivätkä mitään kakkaa. Mikä vaikutus suoliston läpi menemisellä on oluen makuun, se jääköön mysteeriksi. Tai ehkä ei.

2015-10-03-20.45.23

Economistin artikkelin mukaan yksi kupillinen sivettikissakahvia maksaa yli 30 dollaria, joten raaka-aineet ovat ainakin kohdallaan laadultaan tässä oluessa. Hullu maailma -osastoa.

  • Panimo

    Mikkeller

    Mikkeller

  • Tyyli

    Imperial Stout

    Imperial Stout

  • Pakkaus

    330

    330 ml

  • Ostopaikka

    Firma Bier

    Firma Bier

  • Vahvuus

    10.9%

  • Hinta

    9.09€

Täysin yön musta olut, joka vaahtoaa hillitysti. Tuoksu on yllättävänkin vaisu näin vahvaksi olueksi. Tuoksussa on paahteisuutta ja maltaisuutta ja enimmäkseen kahvisuutta. No, eipä oluessa se tuoksu ole tärkein vaan maku. Maultaan Beer Geek on äärimmäisen pehmeä ja tasapainoinen, kahvinen, suklainen olut. Ei oikeasti voisi kuvitella oluen olevan 10,9 % alkoholipitoisuudeltaan, ellei tietäisi.

Joka siemauksella olut on yhtä nautintoa. Suklaisuus ja kahvisuus kulkevat pitkälti käsi kädessä. Paahteinen maltaisuus ja kahvisuus on mukavan voimakasta. Tässä oluessa ei ole katkeruutta oikeastaan ollenkaan, vaan jokainen suullinen on yhtä hekumallista makeaa, suklaisen kahvista nautintoa. Tykkään ihan pirusti. Yksi kahvisimmista ja nautinnollisimmista oluista mitä olen maistanut.

Miltei täydellinen kahvinen stoutkokemus.

Kakkaolut Mikkeller Beer Geek Brunch Weasel
Rated 5/5 based on 793 reviews
5 Star Rating: Recommended

0 kommenttia

  1. abc

    ”Suklaisuus on voimakkaampaa kuin kahvisuus”….. ”Paahteinen maltaisuus ja kahvisuus hallitsee”…. Siis kumpi tässä mielestäsi hallitsee loppujen lopuksi?

    Vastaa
    1. Roni Laukkarinen

      Hyvä kun huomasit. Kahvisuus on oluessa hallitseva tekijä, muotoilin vain vähän huonosti. Korjasin tekstiin.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *